Dick Rate - onko koolla väliä?

25.10.2023

Dick Rate - Onko koolla väliä?

Yksi eniten kysytyimpiä pyyntöjä Onlyfansin chatissa tuntuu olevan kulliarvostelut. Jostain syystä miehet tykkäävät lähettää vehkeestään kuvia. Ja he haluavat kuulla mitä mieltä siitä olen.

Välillä ensimmäisenä yksityisviestinä silmiini lävähtää kullin kuva. Ei siis tervehdystä tai mitään ensin. Jos tähän en heti reagoi, niin kohta saattaa tulla vaativaa viestiä, että tykkäätkö kullistani vai et. Joskus siis unohtuvat ne perinteiset käytöstavat vai ajattelevatko sitten ettei kuvan katsoja ole sinänsä kiinnostava henkilö, vaan enemmän saadaan jännitystä siitä, että on saatu kulli seisomaan ja kuva lähetettyä jollekin naiselle ihailtavaksi. Vaikea sanoa. Tämmöisissä tapauksissa on ollut tapana vähän opettaa parempia tapoja. Jotkut loukkaantuvat mutta useimmat hölmistyvät ensin, mutta saattavat sitten ottaa onkeensa.

Oma lukunsa ovat sitten ne, jotka työpöydän ääressä kesken työpäivän ovat avanneet vetoketjun ja laittavat siitä pienestä, kurttuisesta munasta hätäisesti otetun kuvan. Aika erikoista kun miettii, mutta kai siinä jotain jännitystä haetaan.

Dick rate

Nykyään Onlyfans kilpailun kiristyessä kulliarvostelu sisällytetään yleensä VIP kanavan hintaan. Aikaisemmin kulliarvostelulla pystyi tienaamaan useampiakin kymppejä per arvostelu. Nykyään kirjoitetusta arvostelusta ei juuri kukaan ala maksamaan erikseen. Joskus joku saattaa maksaa tippiä 5 dollaria saatuaan arvostelun ja jos on ollut tekstiin tyytyväinen. Teen arvosteluja itsekin vain VIP kanavan tilaajille. Jos joku muissa some kanavissa sitä pyytää, niin yritän houkutella hänet VIP tilaajaksi, jolloin hän saa sen kaupanpäälle.

Uusin juttu kulliarvostelujen saralla on ns. 'un-boxing' video, jossa kuvataan kun avaat lähetetyn kullin kuvan ensi kertaa, jotta omistaja voi nähdä ilmeesi ja kuulla kun arvostelet sen videolla heti lennosta. Tätä on kuitenkin mahdoton toteuttaa anonyyminä, enkä ole lähtenyt näihin pyyntöihin mukaan. Näistä tietenkin olisivat miehet valmiita maksamaan erikseen. Kirjallisia dick rateja kyllä kirjoittelen ja olen miettinyt myös ääniviestillä tehtyjä arvosteluja. Eihän se olisi kuin nauhoittaa kirjoitettu arvio. Pitää miettiä asiaa.

Dick Ratea tehdessä kannattaa pyytää mittanauhalla mitatut mitat kuvan lisäksi, pituus ja paksuus. Silloin koon hahmottaminen on huomattavasti helpompaa. Kuvasta kun ei selkeästi voi nähdä onko se miten läheltä vai kaukaa otettu ja tämä vääristää mittasuhteita. Olen Redditissä törmännyt kanavaan (r/averagedickproblems), jossa miehet porukalla pohtivat kullin kokoa ja siihen liittyviä ongelmia. Oli hyvin yleistä keskustelujen perusteella, että ihan normaalin kokoisen kullin omistajat pitivät omaansa aivan liian pienenä ja se ahdisti heitä kovasti. Ei siis ihme että itsetuntoa parantavia kulliarvosteluja pyydetään säännöllisesti.

Onko koolla väliä

Olen arvosteluja tehdessä huomannut, että kullin koko tuntuu olevan miesten suuri huolenaihe. Varsinkin ihan nuorten miesten, mutta myös vanhemmatkin usein kyselevät, että riittääkö minun kalu mihinkään. Suurimmalla osalla kuitenkin on ihan keskikokoinen vehje. Tutkitut penisten keskimitat löytyvät helposti googlaamalla koko maailman tasolla ja maittain. Suomen keskiarvo taisi olla 13,8 cm. Tätä ei viitsitä tehdä. Helpompi on kysyä Onlyfans 'asiantuntijalta', että kelpaisinko sulle vai onko kullini sittenkin liian pieni.

Kulliarvosteluissa annan kullin ulkonäöstä, koosta ja ulkoisesta habituksesta pääasiassa positiivista palautetta. Kokoa voi aina kehua ja sanoa ettei aivan saa kuvan perusteella selvää mittasuhteista. Aina löytyy jotain positiivista sanottavaa ja kehut tottakai hivelevät kaikkien itsetuntoa. Pienissä, normaaleissa ja isoissa on kaikissa omat hyvät puolensa. Pientä kritiikkiä saatan antaa rehottavasta karvoituksesta ja epäsiististä ympäristöstä. Jos kullikuvan taustalla näkyy paskainen vessanpönttö niin kyllä se kuvan tunnelmaa latistaa.

On ollut mukava huomata, että kiitosta ja positiivista palautetta saa välillä myös normikoon kulli. Minun tekemissä videoissa kun pannaan normaali kokoisella ja katsojalle tulee tunne, että myös nainen nauttii siitä. Ei olekaan pakko olla niin iso kun ammattilaispornossa. Ja niin minä oikeasti nautinkin. Ihan kiva juttu jos osa faneista hoksaa tämän asian minun realistisen amatöörisisällön avulla.

Naisen käyttöohje

Aika usein miehet kyselevät muitakin neuvoja seksiin ja naisen orgasmiin liittyen. Aloin kirjoittelemaan 'naisen käyttöohjekirjaa' miehille, jossa on ihan perusasiat selitetty, niin on helppo vastata toistuviin kysymyksiin. Ammattipornon katsominen ei tee miehestä ammattilaista, eikä edes hyvää sänkyhommissa. Välillä joutuu ihan alkeita neuvomaan. Kuten ettei seksissä tärkeintä ole vaan äkkiä tökätä sisään ja viiden työnnön jälkeen häipyä, että se oli sitten siinä mahtisonnin suoritus. Tykkäsit varmaan tosi paljon...

Naisen Käyttöohjeessa yritän opastaa, että maltti on valttia ja lämmittelyt todella tärkeitä. Eikä se kullinkoko ole tärkein asia vaan miten sitä käyttää. Löytyyhän sitä paljon muutakin välineitä (sormet ja kieli) millä tuottaa naiselle mielihyvää. Yleisesti tuntuu olevan valloillaan ajatus, että jos ei omista valtavaa kullia niin jää kokonaan ilman. Aika monet miehet luulevat, että naiset hakevat vain iso kullisia miehiä. Tämä vääristymä johtuu varmaan ammattipornon katselusta, jossa normaalikokoisia miehiä ei ole juurikaan nähtävillä.

Porno vääristää mielikuvia

Miehet ovat huolissaan kullinsa koosta ja jotkut myös lähettävät ilkeitä kommentteja asiaan liittyen muille miehille. Minullekin on Alastomassa Suomessa kommentoitu kuviin tai yksityisviestillä hieman ilkeämielisiä heittoja, että tiedätkö että noissa sinun kuvissa ja videoissa sinua pannaan pienellä kullilla. Nämä kommentit tympäisevät kun ihan normikalu on käytössä. Ei ole sen puoleen mitään valittamista. Kommentoija on kumminkin yksin runkkailemassa vaikka olisi kuinka iso.

Onneksi nämä trolli kommentit voi poistaa ja viesteihin voi aina vastata jotain ystävällistä ja ehkä opettavaista. Harvoin kukaan aiheesta rupeaa sen enempää tinkaamaan. Välillä tuntuu, että porno sekoittaa meidän kaikkien pään. Miehet ja naiset luulevat, että vain isolla kullilla voidaan tyydyttää nainen ja kaikilla pitäisi olla valtava kulli kuten ammatti pornossa useimmiten on. Vaikka todellisuudessa suurimmalla osalla miehistä on ihan normaalin kokoinen. Muutamia positiivisia kommentteja videoista on kyllä tullut nimenomaan siitä, että käytetään ihan normaali kokoista kullia.

Liian ison kanssa voi olla vaikeaa

Yhtä kulli arvostelua tehdessäni ja miehen ilmoittaessa ylpeänä isot mittansa, laitoin hänelle palautteen, etten itse välttämättä tohtisi edes alkaa leikkimään noin ison kanssa ja luultavasti juoksisin karkuun. Tästä sainkin häneltä yllättävää kommenttia, että näin on hänelle monesti tapahtunut ja häntä harmittaa kovasti kun seksin aikana pitää olla äärettömän varovainen, eikä voi vain antaa mennä. Yllätyin hänen avautumisesta, ettei se nyt niin hienoa sitten lopuksi ollutkaan omistaa todella isoa kalua. Mukava kuulemma katsella ja kuvata ja saada tavallaan huomiota, mutta myös omat hankaluutensa semmoisen omistajalla on. Sanoi parasta seksiä saaneensa monta lasta synnyttäneiltä naisilta. Hän kertoi, myös että joillekin naisille hän on vain iso kulli, eikä lopusta miehestä olla ollenkaan kiinnostuneita.

Oma lukunsa ovat sitten ne oikeasti pieni kulliset, alle 10 cm mittaiset, eli selvästä alle keskiarvon olevat. Heille löytyy myös Redditistä oma ryhmänsä. Näitä ihan pieniä kullin kuvia ei minulle ole arvosteltavaksi vielä tullut, mutta muutamia huolestuneita kyselyitä kyllä. Enemmän nämä mikropenikset taitavat olla aasialaisten miesten ongelmia. Ainakin tilastojen perusteella. Jonkin verran pienehköjä mutta silti ns. normaali haarukkaan mahtuvia 12-13 senttisiä on tullut vastaan. Näiden arvosteluissa lähinnä etsin hyvät puolet, esim. mukavan paksuuden ja rohkaisen heitä käyttämään naisen tyydyttämiseen myös muita keinoja kuten kaikkien kokoisten miesten tulisi tehdäkin.

© 2023 Milla Makian blogi. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita